torstai 2. elokuuta 2007

LONTOON JA TUKHOLMAN JÄLKEEN NEW YORK?

Eilen 1.8.2007 oli historiallinen päivä Tukholmassa. Sen keskustassa autoilevilta perittävä maksu on vakinaistettu. Ruuhkamaksukokeilun aikana viime vuonna autoilu väheni enimmillään neljänneksellä. Poliittisesti parasta asiassa on, että ENEMMISTÖ (hyvä Enemmistö!!!) kansanäänestyksessä kannatti vakinaistamista ja eriväriset hallitukset ja puolueet ovat olleet tukemassa niin kokeilua kuin vakinaistamistakin.

Tuleeko tulevaisuudessa todella suuren luokan historiallista havinaa autoilun kultamaasta?
New Yorkin liikenteen uusi suunta ovat tietullit -otsikolla Kalle Sorainen selvittää keskiaukeaman laajuisesti asiaa (Kansan Uutisten VIIKKOLEHTI pe 27.7) Kaupungin pormestari Michael R. Bloomberg on teettänyt raportin "Vihreämpi, Suurempi New York" joka on vuoteen 2030 ulottuva suunnitelma. Raportissa vaaditaan ruuhkien "aggressiivista vähentämistä" ja tietullien kokeilua. Kolmivuotinen tietullikokeilu alkaisi keväällä 2009 Manhattanin eteläisellä puoliskolla. Raportin mukaan Lontoo, Tukholma ja Singapore ovat osoittaneet, että tietullit ovat tehokkain tapa vähentää ruuhkia ja rohkaista kansalaisia julkisen liikenteen käyttöön. Myös Yhdysvaltojen liikenneministeriö kannustaa maan kaupunkeja tietullihankkeisiin.

Katso Googlesta: PLANYC 2030
Lähde: Mayor Michael R. Bloomberg, PLANYC: A Greener, Greater New York, 22.4.2007
http://www.nyc.gov/html/planyc2030/html/plan/plan.shtml

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ilmoittakaa tämä blogi Blogilistalle, niin saatte lisää lukijoita ja blogin päivityksien seuraaminen olisi yksinkertaisempaa.

www.blogilista.fi

New York lienee ainoa kaupunki Yhdysvalloissa, jossa mielipideilmapiiri voisi mahdollistaa ruuhkamaksujen käyttöönoton.