keskiviikko 26. elokuuta 2009

POHJANMAAN RADALLE LISÄRAHOITUSTA




Vuoden 2009 toiseen lisätalousarvioon on saatava rahaa radan peruskorjaukseen, jottei töitä jouduttaisi keskeyttämään.

Nimenomaan tässä laman vaiheessa tällainen työllistävä rakentaminen on viisasta. Pohjanmaan radan toinen kiskopari on ehdottoman mielekästä tuleville vuosikymmenille etelän ja pohjoisen ekologisena yhdistäjänä.

tiistai 18. elokuuta 2009

JOSKO VIHDOINKIN RENGASLUKOT



Useissa Euroopan sivistysmaissa on käytetty rengaslukkoja jo vuosikymmeniä itsekkäimpien autoilijoiden pelotteena. Nyt niitä harkitaan otettavaksi käyttöön Suomessakin.

Julkista pysäköinninvalvontaa koskeva laki on vuodelta 1970. Parhaillaan Oikeusministeriön asettama työryhmä pohtii koko lainsäädännön uudistamista. Ehdotus pitäisi tulla ulos helmikuun loppuun mennessä.

Röyhkeimmät autoilijat naureskelevat 40 euron alhaisille parkkisakoille ja vähäiselle pysäköinninvalvojien määrälle. Rengaslukko ei enää nauratakaan. Se pakottaa kuskin muihin toimenpiteisiin kuin tuulilasissa olevan virhemaksun heittämisen katuojaan.

Tärkein asia on ennakkopelote. Näin saadaan törkeimmät tapaukset vähenemään.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

RATAUNELMIA



Jatkuvasti puhutaan kauniisti raideliikenteen ympäristöystävällisyydestä. Siispä sanoista tekoihin. Espoon keskuksesta vedettäköön rata Lohjalle. Matkan varrelle Histaan on
suunnitteilla 20 000 asukkaan pientaloalue, joka ei saa rakentua yksityisautoilun varaan.

Helsinki-Lahti on järkevästi toteutettu vierekkäin kulkevine raide- ja moottoritieväylineen. Samoin Helsinki-Tampere välillä moottoritie ja päärata täydentävät toisiaan. Pitkässä juoksussa Lohjalta pitäisi jatkaa Turkuun moottoritien rinnalla nopea oikorata. Näin tehtäisiin järkevää liikennepolitiikkaa vuosisadoiksi!

Enemmistö ry ei ole moottoriteiden suurin ystävä. Mutta kun ne on rakennettu ja vastaavasti raideliikenne on jätetty rempalleen, niin korjattakoon asia lähivuosina ja lähivuosikymmeninä.

Risto Larjavaara

torstai 6. elokuuta 2009

REKAT RAITEILLE SVEITSISSÄ



Sveitsissä rakennetaan parhaillaan maailman pisintä junatunnelia. Tämä vanhan Gotthard-tunnelin (14.5 km) vierestä kulkeva uusi tunneli tulee olemaan kerrassaan 57 kilometriä pitkä. Yhteydet Zurichista Alppien ali Milanoon paranevat olennaisesti.

Sveitsi on edelläkävijä pyrkiessään ohjaamaan rekkaliikennettä raiteille. Rekat joutuvat maksamaan läpiajostaan erilaisia tiemaksuja ja verotusta on kiristetty raskaan ajoneuvoliikenteen osalta. Alppilaaksoissa ei todella haluta tukehtua pakokaasuihin. Rahtiliikenne rautateillä saastuttaa kymmenen kertaa vähemmän kuin maantiekuljetukset.