keskiviikko 29. lokakuuta 2008
JUTTUA JUUTINRAUMAN RANNOILTA
HKL:n Liikennepeili (3/08) -tiedotuslehdessä oli mielenkiintoinen juttu Juutinrauman sillan molemmilta puolilta. Tuolla kahdeksan kilometrin pituisella sillalla tehtiin vuonna 2006 päivittäin 14 000 työmatkaa, joista yli puolet junalla. Kööpenhaminassa otettiin vuonna 2002 automaattimetro käyttöön. Metrolinjastoa täydennetään kehäradalla, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2018. Kaupunki on tunnettu siitä, ettei siellä ole yhdistettyjä pyörä- ja jalkakäytäviä kuten Helsingissä. Siellä pyöräilijöillä on omat kaistansa, joilla ajetaan autokaistojen suuntaisesti. Kööpenhaminassa tehdään parhaillaan ruuhkamaksuselvitystä. Ruotsin puolella Lundin yliopistokaupungissa yli 100 000 asukkaasta 45 prosenttia liikkuu pyörällä tai jalkaisin. Kaupungin liikennejärjestelyt on järjestetty niin, ettei keskustan halki pääse ajamaan henkilöautolla. Malmössa rakennetaan parhaillaan uutta rautatietunnelia keskustan halki. Siihen sisältyy 6 kilometria tunnelia ja 11 km uutta yhdysrataa. Tunneli nopeuttaa Malmön ja Kööpenhaminan välistä junaliikennettä tuntuvasti.
Huom! Tätä numeroa ei vielä löytynyt netistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti