Näin kesän päättyessä laitetaan vielä edellisestä lehdestämme pyöräjuttu. Nämä asiat eivät vanhene tai muutu hetkessä!
Maan ystävät järjestävät sarjan pyörämarsseja, joista ensimmäinen keräsi mukaan n. 150 aateveljeä. Olin paikalla ”ainoana vanhana” muistelemassa Enemmistö ry:n pyörämarssia Soininvaaran ja Komsin johdolla. Mukana oli myös Petri Sipilä, joka pääsi HS:n sivuille kertomaan mielensoitusreitin koeajosta ja teeseistään pyöräilyn aseman parantamiseksi. Artkkelista seurasi vilkas keskustelu HS:n keskustelusivuilla ja tehdessäni tätä yhteenvetoa aiheeseen on tullut yli 150 mielipidettä. Eniten puhuttaa laiton ajo jalkakäytävillä, pyöräilyn saasteettomuus (ilman laatu), kulttuurierot (Tukholma jne), talviajo ja terveysvaikutuksen ohella pyöräilyn vaarallisuus. Pyöräily kaupunkiliikenteessä koetaan vaarallisena, nimenomaan oletettu vaara on usein esillä. Tähän liittyy samalla autojen pelottava rooli niilläkin kaduilla, joilla on 30 rajoitus. Autoilijaan ei luoteta.Jalankulkijat eivät luota vastaavasti pyöräilijään, varsinkin jos hän pujottelee ”taitavasti” ihmisten seassa. Pyöräilijät taas inhoavat hortoileva jalankulkijoita, jotka eivät jätä merkittyä pyörätietä vapaaksi. Yhteisillä kevyen liikenteen väylillä ei ole opittu kulkemaan kummassakaan reunassa vaan yleensä kaarrellen keskellä. Koirien hihnat tuovat todellista vaaraa ja ainakin kerran on nyrkkien käyttö hihnatörmäyksen jälkeen vienyt osapuolet raastupaan.Keskusteluissa tuodaan esiin, miten moni muu kaupunki on onnistunut lisäämään pyöräilyä ja sen nautittavuutta. Pyörähän on tosi nopea kaupungissa mikäli niin halutaan. Tämä reviiritaistelu onkin esillä useimmissa mielipiteissä niin, että Petrin ehdotus siirtää pyöräilijät ajoradalle ja mieluummin merkitylle kaistalle, saa paljon kannatusta. Yksi tosiasia nyt on se, että muutamissa kohdin pyöräilijä ei uskalla mennä ajoradalle, vaikka ko. bussikaistalle kuuluisikin mennä. Juuri busseista (+takseista) on tullut kauhukertomuksia. Toinen tosiasia se, että Kulosaaren ja paria muuta siltaa lukuunottamatta, ei pyörällä voi ajaa niin lujaa kuin haluaa. Näitä pikateitä haluttaisiin kokeilla, esim. pyöräilyputkia. Ihmetellään, miten keskustatunneliin ja vastaaviin on varaa, mutta ei mihinkään kevyen liikenteen kokeiluihin.Usein tulee esiin se, että porukalla (kriittinen massa) uskalletaan pyöräillä autojen seassa. Joku ehdottaa, että merkin takana odotetaan sopivaa kertymää ja ajetaan sitten pulssina kuin linja-autolla. Ajatuksena on, että autojen tekemät ohitukset koetaan pahemmaksi kuin esim. lyhyt turvaväli.Liikenneasioissa on paljon mälsää, koska keskustelu on kiivasta koskien ylinopeuksia, suojateitä ja juuri pyöräilyä. Nopeat ja hyvät autot ovat muuttaneet koko asetelman. Vain rohkeimmat uskaltavat maanteille kävelemään tai pyöräilemään. Kaduillakin on autojen valta kasvanut etenkin maasturi-ilmiön myötä. Suojateitä ei pysty suojaamaan edes liikennevaloilla. Pysäytyspuomeja tarvitaan ... Kustaa vaasan tielle ainakin.Huolestuttaavinta on, että kevyen liikenteen osapuoletkin ovat vastakkain. Jalankulkijat haluavat pyörät ajotielle, mihin autot eivät niitä päästäisi. Pyöräilijä on nyt marttyyrin asemassa, sorrettu luokka. On sääli, kun autoilijat voivat sysätä pääongelman pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden väliseksi riidaksi.Pyöräilyn kannatus on erittäin suuri sinänsä, mutta - kuten yleensä - vain harva on valinnut sen elämän tavakseen. Hajanainen kaupunkirakenne pakottaa vähintään joukkoliiikenteen käyttäjäksi. Samoin talvi koetaan hankalaksi, vaikka varusteet ja renkaat ovat nykytekniikalla OK. Talvipyöräilyn lisääntyminen vaikuttaisi ”luokkataistelussa” tehokkaimmin.Toivon, että tänä kesänä mm. pyörämarssein osoitetaan pyöräilyn tärkeä rooli ekologisessa kaupunkiliikenteessä. Asiassa voivat auttaa monet järjestöt alkaen Suomen ladusta aina Pro Keskuspuistoon. - Yhteistyöterveisin Matti Kosola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti