tiistai 5. toukokuuta 2009

Mr. Pyöräily eläkkeelle



Liikenneinsinööri DI Antero Naskila jää kesäkuussa eläkkeelle. Kiitämme häntä Enemmistö ry:n puolesta pitkäjänteisestä työsstä pyöräilyn hyväksi ja taistelusta pyöräilyn puolesta. Ilolla toteamme, että Naskila toimii edelleen Pyöräilykuntien verkoston johdossa ja Suomi pyöräilee -työvaliokunnassa.

On vaikea uskoa, että pyöräily voi olla politiikkaa, mutta valitettavasti sitä on jopa vastustettu poliittisin keinoin, vaikka esim. Helsingin ensimmäinen pyörätieverkkosuunnitelma tehtiin jo v. 1939. Vasta 90 -luvulla muuttui suhtautuminen pyöräilyyn, poliitikot jopa lupasivat kaksinkertaistaa pyöräilyn vuoteen 2000 mennessä.

Yhteiskunnan hyöty on tanskalaisten laskelman mukaan 0,7 euroa ajettu kilometri. Taistelumme pyöräilyn puolesta on siis parasta ilmaston mutoksen vastustamista ja kansanterveyden edistämistä.

Matti Kosola


HYVÄ JATKAJA LÖYDYTTÄVÄ NASKILAN ELÄMÄNTYÖLLE

Muistaakseni jo 1970-luvun loppupuolella lähetimme alkeellisia vikaraportteja Naskilalle väyläongelmista. Enemmistö -lehdessä oli kilpailukin, kuka löytää korkeimman reuanakiveyksen. Virkamiehet väittivät vuodesta toiseen, että on lähes mahdotonta lumitöiden ym. takia madaltaa "kynnyksiä". Nykyään lähes kaikkialla on hyvät loivennukset!

Antero Naskilaa pitää kehua, että häntä tosiaan näki jalkautuneena sekä "polkaistuneena" kevyen liikenteen tekopaikoilla. Kyllä satulasta paremmin tajuaa ongelmat kuin ratin tai vain virkapöydän takaa.

Helsinkiin pitää saada lisää monikossa naskiloita suunnittelemaan pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden olosuhteiden parantamista.

Risto Larjavaara


Ei kommentteja: