tiistai 27. toukokuuta 2008

ENEMMISTÖN 40-VUOTISJUHLAT

Edellisessä jutussa mainittiin, ettei ikävä kyllä toimittajia tullut paikalle 40-vuotisjuhliimme. Nyt korjataan asia. Alla on ammattitoimittajan ja Enemmistön johtokunnan jäsenen Olli Orkonevan raportti tilaisuudesta. Mainittakoon sitä ennen, että paikalle saapui klo 15-20 välillä lähes 50 ihmistä ja yksi koira. Ulkona oli upea näyttely lähes kaikista Enemmistö-lehtien kansista alkaen vuodesta 1971. Lisäksi oli kirjanäyttely. Olli unohti mainita ammattitaikuri Heikki Harhan mestarilliset kortti- ja köysitemput.

Kuvan kauniit kukkaset saatiin edullisesti tutulta kukkakauppiaalta. Koristeellisuuden lisäksi ne olivat "kukkaiseste" laittomille puistoparkkeerauksille. Viereisen Sinebrycoffin taidemuseon henkilökunta oli ystävällisesti lupautunut olemaan käyttämättä paria parkkiruutuaan lauantaina Näin koko kaunis puistomaisema oli todella täysin autoton! Illalla lähtijät saivat ottaa kukkaruukkuja mukaansa muistoksi onnistuneesta tilaisuudesta.


Enemmistö 40 vuotta!

Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö vietti riemukkaan nelikymmenvuotisjuhlan 17.5.2008 ravintola Fannyssa Helsingin Bulevardilla. Tilaisuuden paino oli kevyellä puolella, mutta paikalla olleet perustajajäsenet tekivät siitä mielenkiintoisen historiakatsauksen jopa meille pitkään mukana olleille.

Vanhaa kaartia oli paikalla ainakin Lauri Nordberg, Asko Salokorpi, Jyrki Hari ja Mirja Kahilainen. Nordberg ja Salokorpi valaisivat elävästi Enemmistön syntyä vuoden 1968 tietämillä, jolloin Smith & Polvisen suuri liikennesuunnitelma polkaisi liikkeelle vastarintaliikkeen jo valmiiksi melko lailla autojen ehdoilla toimivaa liikennejärjestelmää vastaan.

Keskustelu poiki historiatietoa tavalla, joka herätti ajatuksen Enemmistön historiikin kirjoittamisesta opiskelijavoimin. Kevyemmästä päästä Nordberg ja Salokorpi kertoivat Ilkka Taipaleen tempauksen, joka nostatti kokemattomilta Enemmistön vetäjiltä tukan pystyyn: Taipale ilmoitti, että Enemmistön on nyt järjestettävä mielenosoitus, jossa vaaditaan Aleksanterinkadun tekemistä kävelykaduksi. Taipaleella oli erikoinen tapa saada vaatimuksensa läpi:

”Minä olen jo ilmoittanut tiedotusvälineille, joten se mielenosoitus on järjestettävä, muuten se on valtava arvovaltatappio Enemmistölle!” Mielenosoitus myös järjestettiin, ja se oli menestys.

Asko Salokorpi uskaltautui luotaamaan tulevaisuutta pohdinnallaan, jonka mukaan jokainen sukupolvi toimii omalla tavallaan. Enemmistö oli massaliike omana aikanaan, ja sen mantteli peri 1990-luvun alkupuolella toiminut Jalkaliitto, joka oli paljon vapaamuotoisempi. Tulevaisuus tuo varmasti tullessaan jotain uutta, mutta sitä on vaikea ennakoida – sen idut näkyvät kenties jo vapaamuotoisesti organisoiduissa liikennetempauksissa.

Iltaan kuului muutakin kuin liikennekulttuuria. Vieraat toivotettiin tervetulleiksi Olli Orkonevan laulamalla Bellmanin keväisellä ”Vila vid denna källa” -laululla ja Tuomas Mänttärin ja Orkonevan lausumilla runoilla, joita siroteltiin pöydillä notkuvien tapaksien ja ja tiskiltä haettujen juomien sekä vapaamuotoisen keskustelun sekaan.

Olli Orkoneva


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Thanks. Im Inspired again.