Vuosien saatossa kovasti mainostettu Kävelykeskusta tulevan tunnelin ansiosta romuttui yhä mitättömämmäksi. Hupaisana yksityiskohtana on juuri valmistumassa oleva Kalevankadun pätkä Yrjönkadun ja Manskun välissä ravintola Kosmoksen luona. Nyt siihen on valmistunut kaksi kertaa leveämpi huoltotunnelin ramppi kuin aikaisempi kapea "betonikouru" Keskuskadusta päätettiin rakentaa toimiva kävelykatu ilman tunnelipäätöstäkin.
Pelkäsimme alusta alkaen, että suunnitelman edistyessä tunnelin varrella ramppien määrä lisääntyisi. Näin helpotettaisiin suurten ajoneuvomäärien pääsy ahtaaseen ydinkeskustaan. Juuri näin oli käymässä eli kaksikerroksinen määrä autoja olisi tunkemassa katutilaan. Tätähän kauppakamarikin avoimesti toitotti viime syksynä. Helsingin keskustan tavaratalot ym. tarvitsevat lisää autoilevia asiakkaita.
Suunnitteluun on uponnut miljoona poikineen. Saimme nyt lukea, miten virkamiehet surkuttelevat Espojen kohtaloa. Keskustatunnelin ansiosta Espoille olisi tullut muka kävelykatuosuuksia. Aikaisemmin kyllä toistettiin, ettei Pohjois-Espaa voidakaan katkaista Akateemisen luota, vaikka tunneli tulisikin.
Muistettakoon lopuksi, että meillä on jo toimiva keskustatunneli, joka ympäristöystävällisesti kuljettaa valtavia määriä ihmisiä. Siis metrotunneli. Lisäksi lähiaikoina on valmistumassa lähes 100 miljoonan euron huoltotunneli, jonka kauniiden lupausten mukaisesti pitäisi poistaa mm. jalkakäytäväparkkeeraukset lopullisesti Aleksilta.
Risto Larjavaara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti