lauantai 7. marraskuuta 2009
RUUHKAMAKSUISTA
Kuluneella viikolla Helsingin kaupunginhallitus päätti äänin 8-6 puoltaa ruuhkamaksu -asiaa. Enemmistö on todella iloinen päätöksestä. Nyt vain nopeasti jatkoselvityksiä ja lainsäädäntöä rakentelemaan.
Yhdistyksemme on jo Lontoon ruuhkamaksujen suunnitteluvaiheista saakka seurannut ja kannattanut sitä. Tukholma vain vahvisti asennetta.
Kannattaa muistaa, ettei pääkaupunkiseutu ole mikään tuppukylä, vaan lähitulevaisuudessa noin puolentoistamiljoonan asukkaan suurkaupunki. Hupaisaa on huomata, miten joku Autoliitto tai vastaava välillä vähättelee ruuhkia ja välillä taasen kauhistelee tilanteesta riippuen.
Vero -sana ärsyttää ihmisiä. Maksu on oikea sana rahastamiseen. Tulot on ehdottomasti käytettävä kokonaisuudessaan pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen kehittämiseen. Senttiäkään ei saa siirtää muualle.
Ihmetyttää, miksi liike-elämä kauppakamareineen asettuu niin vahvasti vastustamaan ruuhkamaksuja. Kaikenlaiselle jakeluliikenteelle on todella tärkeää, ettei aikaa ja rahaa tuhlaannu ruuhkissa seisomiseen. Ironisesti on myös sanottava, että korkeassa asemissa olevien kiireisten liikemiesten luulisi ehdottomasti kannattavan asiaa. "Aika on rahaa". Mitä heille merkitsee 2-6 euron päivämaksu verrattuna nopeaan sukkulointiin. Sitäpaitsi työnantaja maksaa mielellään tuollaisen pikkusumman.
P.s. YLEn Aikainen haastatteli puheenjohtajaa asian tiimoilta. Samalla Enemmistön 40-vuotista historiaa selviteltiin. Se meni nauhalle. Onkohan haastattelu tullut ulos tällä viikolla?
Risto Larjavaara
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti