torstai 6. joulukuuta 2007

KAKSI MAINIOTA PYÖRÄHISTORIIKKIA


Tänä vuonna on ilmestynyt kerrassaan kaksi korkeatasoista pyöräilyn
historiaa valottavaa teosta.

Mielenkiintoisempi on Tampereella paraikaa esillä olevaan näyttelyyn liittyvä "Velomania!: Pyörällä halki aikojen (Tre Vapriikki 2007, 255 s. Tampereen museoiden julkaisuja) Lainaan Vesa Karosen artikkelista "Suomen kirjallisuuden cyclomaaneja ja pyöräraivoilijoita" pari kohtaa. Hän kuvailee pyöräilyn suomalaisen uranuurtajan kirjailija ja valokuvaaja Into Konrad Inhan Saksan matkaa vuonna 1886 erityisesti Baijerissa: "Olin hiukan humalassakin kulkenut, sillä join heidän oluttansa keskimäärin 5 literiä päivässä". Kirjailija Pentti Haanpää polki jo 1920-luvulla pitkiä matkoja. Kesällä hän pysähtyi Punkaharjulle, mutta se oli "liiaksi herrasväen paikka". Kolin tieltä hän kääntyi syrjään vältellessään "autoja ja herroja ja epämääräistä
hienoutta. Kieltolain loppuessa 1932 Haanpää polki kotoaan Piippolasta 100 kilometriä Raahen alkoholiliikkeeseen. Kuka muuten muistaa Vesa Karosen ja Pekka Tarkan väittelyt Hesarissa ajoasennosta. Tarkka kannatti pystyasentoa ja Karonen kyyristyvämpää. Sekin on jo
pyöräilyhistoriaa!

Vesa Rohilan "Nostalgiset polkupyörät" (Hki Alfamer 2007, 160 s.) keskittyy ennenkaikkea suomalaisen polkupyöräteollisuuden vaiheisiin. Kirja on upeasti kuvitettu. Lopussa on 14 sivulla yli 550 suomalaista pyörämerkkiä aakkosittain Aamuruskosta Ystävään.

Ei kommentteja: