keskiviikko 12. elokuuta 2009

RATAUNELMIA



Jatkuvasti puhutaan kauniisti raideliikenteen ympäristöystävällisyydestä. Siispä sanoista tekoihin. Espoon keskuksesta vedettäköön rata Lohjalle. Matkan varrelle Histaan on
suunnitteilla 20 000 asukkaan pientaloalue, joka ei saa rakentua yksityisautoilun varaan.

Helsinki-Lahti on järkevästi toteutettu vierekkäin kulkevine raide- ja moottoritieväylineen. Samoin Helsinki-Tampere välillä moottoritie ja päärata täydentävät toisiaan. Pitkässä juoksussa Lohjalta pitäisi jatkaa Turkuun moottoritien rinnalla nopea oikorata. Näin tehtäisiin järkevää liikennepolitiikkaa vuosisadoiksi!

Enemmistö ry ei ole moottoriteiden suurin ystävä. Mutta kun ne on rakennettu ja vastaavasti raideliikenne on jätetty rempalleen, niin korjattakoon asia lähivuosina ja lähivuosikymmeninä.

Risto Larjavaara

torstai 6. elokuuta 2009

REKAT RAITEILLE SVEITSISSÄ



Sveitsissä rakennetaan parhaillaan maailman pisintä junatunnelia. Tämä vanhan Gotthard-tunnelin (14.5 km) vierestä kulkeva uusi tunneli tulee olemaan kerrassaan 57 kilometriä pitkä. Yhteydet Zurichista Alppien ali Milanoon paranevat olennaisesti.

Sveitsi on edelläkävijä pyrkiessään ohjaamaan rekkaliikennettä raiteille. Rekat joutuvat maksamaan läpiajostaan erilaisia tiemaksuja ja verotusta on kiristetty raskaan ajoneuvoliikenteen osalta. Alppilaaksoissa ei todella haluta tukehtua pakokaasuihin. Rahtiliikenne rautateillä saastuttaa kymmenen kertaa vähemmän kuin maantiekuljetukset.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

JO 33 kävelykadunpätkää Suomessa


Imatran keskustaa


Suomi on tunnetusti hyvin jälkeenjäänyt kävelykeskustojen ja yksittäisten kävelykatujen suhteen. Nyt on kuitenkin vähän valoa nähtävissä tunnelin päässä. Äskettäin valmistuneen "Valtakunnallisen kävelykatuselvityksen" mukaan 50 suurimmassa kaupungissa on 62 prosentissa jonkinlainen autoilta rauhoitettu kadun pätkäle tai jopa kokonainen katu. Kaikista
kaupungeista 29 prosentissa löytyy tällainen. Turku on suurimmista kaupungeista surkein.

Kävelykatujen määrä on lisääntynyt voimakkaasti tällä vuosikymmenellä. Olisi korkea aika siirtyä yksittäistä pätkistä kävelykeskustojen suunnitteluun. Näinhän on tapahtunut ympäri Eurooppaa. Suomessa edistyksen kärjessä ovat Imatra, Vaasa ja Kotkakin on tulossa.

Selvityksen on laatinut Martti Wilhelms "Elävä kaupunkikeskusta"-yhdistyksen toimeksiannosta. Ympäristöministeriö on kustantanut sen ja se löytyy yhdistyksen nettisivuilta.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

UUDET TÄRINÄVIIVAT



Eilen uutisoitiin näyttävästi maanteille suunnitelluista tärinäviivoista. Onhan Suomessa ollut jo vuosia "tärinäraitoja" tien keskellä, mutta nyt tästä alueesta tehtäisiin jopa yli kaksi metriä leveä. Pyrkimyksenä on työntää kohtaavat autot mahdollisimman kauas toisistaan tien ulkoreunojen läheisyyteen.

Lienee itsestäänselvää, että jostain tuo kaksi metriä nipistetään pois.

Ettei vaan kapeilta pientareilta, jotka ovat valkoisella viivalla suojattu pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Ainakin nämä heikommat osapuolet tulevat tuntemaan olonsa entistä turvattomammiksi, kun autot kiitävät entistä lähempää.

torstai 9. heinäkuuta 2009

RUUHKAMAKSUISTA



Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö ry on tunnetusti ollut innokas ruuhkamaksujen kannattaja jo Lontoon ajoista saakka puhumattakaan Tukholman edistysaskeleista.

Haluan tässä puuttua vain kahteen yksityiskohtaan. Miksi kauppakamarit ym. vastustavat niin voimakkaasti ruuhkamaksuja? Liike-elämän etuhan on tavaratoimitusten nopea kuljetus. Tehokas logistiikka säästää aikaa ja rahaa. Tarpeellista tavaraliikennettähän ei esim. Tukholman mallissa rahasteta ollenkaan. Kumpi on Espoon Westendin kiireiselle toimitusjohtajalle tärkeämpää? Päästäkö nopeasti aamuruuhkassa työpaikalleen Helsingin keskustaan pienten ruuhkamaksujen ansiosta vai juuttua yhä kasvaviin ruuhkiin? Luulisin työnantajan mielellään maksavan tämän muutaman euron maksun, jotta kallispalkkaisen johtajan aika ei tuhlaannu ruuhkissa jonottamiseen.

Risto Larjavaara
pj.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

HELTEINEN PYÖRÄRETKI



Polkupyörä metroon Vuosaaresta ja Kampissa hissillä kerrosta ylemmäs kaukoliikenteen linjuriin ja parin tunnin kuluttua Vääksyssä ylhäällä harjulla ulos ja viereiseen hotelli Tallukkaan. Näppärästi oletkin keskellä kauneinta Suomea. Kanavalta mainio pyörätie kuvan Pulkkilanharjulle. Toisessa päässä on omituinen puolipehmeä pöheikköihin sukelteleva kävelyti tai polku, johon ohjataan pyöräilijät. Toivottavasti se päällystetään, koska se on nykyään ajokelvoton. Sysmästä palatessani sateessa ajoin tietenkin maantien reunassa ja heti korskean Mersun ikkunasta komennettiin ns. pyörätielle.
Vääksystä on mukavan vähäliikenteinen reitti Hollolan kivikirkon kautta Lahteen. Moottoripyöriä kyllä riittää. Tuolla välillä sattui erikoinen episodi. Vastaan tuli käheä-ääninen motoristi, joka aivan korvessa keksi kääntyä juuri kohdallani ja sitten superkiihdytys kuin kiusaksi minulle. Miksiköhän noissa pyörissä pitää olla niin kaamea prätkytys, luulisi kuskin itsensä kärsivän eniten.
Lahti se on omituinen kaupunki pyöräilijän kannalta. Keskeisimmillä kaduilla jalankulkijat ja pyöräilijät ovat sikinsokin. Esim. Aleksanterinkadulla on kyllä huomaamattomat polkupyörää kuvaavat laatat kadunpinnassa. Lahdessa alkaa arvostaa jo sitäkin, että valkoisella viivalla erotetaan osapuolet puhumattakaan selvästi erottuvista pintamateriaaleista.

Risto Larjavaara

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

VOIMAN LEHDISTÖKATSAUKSESSA



Voima-lehti siteeraa uusimmassa kesäkuun numerossaan (5/09) kevään lehteämme:

Helsingissä on äskettäin kaikkiin koteihin jaettu Kaavoituskatsaus 2009. Se löytyy myös netistä samalla nimellä. Tietokoneilla tehdyissä havainnekuvissa on huvittanut yksi piirre. Kuvista puuttuu autoinen todellisuutemme. Sitäkin enemmän ihmetytti sivulla 15 oleva kuva tulevasta eteläisestä kantakaupungista ("lähes autottomaksi" mainostetusta Jätkäsaaresta?) Korskeanpunainen avourheiluauto on pysähtynyt keskelle suojatietä ilman kuljettajaa.
Mikä idylli auringonlaskuineen?

Risto Larjavaara, Enemmistö 1/2009

torstai 18. kesäkuuta 2009

Bulevardien kaupunki


Jani Päivänen ja Lauri Virrankoski kirjoittivat HS:n neliössä 8.6.09 kannatettavasti melun vähentämisestä kaupungissa, mikä sallii tehokkaamman ja tiiviimmän asumisen meluttomassa ympäristössä.

Jutun luettuani tajusin, että meluaita auttaa vain aivan tien vieressä asuvia eli kauemmas melu leviää vapaasti. Pahimmat melun lähteet ovat sisääntulotiet. Nokkelasti kirjoittajat kysyivät, miksei meluaita voi olla samalla katettu pyörätie.

Tärkein melua vähentävät tekijä on alhainen nopeus, joka puolestaan tuo energian säästöä. Lisäksi suositellaan hiljaista asfalttia ja kitkarenkaita. Sisääntuloteiden liityntäpysäköinti on tärkeää, mutta "moottoritiet" on muutettava bulevardeiksi. Näin saadaan viihtyisä kaupunki, jossa autojen käyttö on siedettävää.

Nykyautot ovat aivan liian tehokkaita kaupunkiin. Tarvitaan uudet statussymbolit, jotka liittyvät ekologisuuteen. Kiitokseni kirjoittajille!
Matti Kosola DI

torstai 11. kesäkuuta 2009

VALTAVA PYÖRÄMIELENOSOITUS BERLIINISSÄ







Kuvat: Sanni Luokkanen

Perheemme lähti pojan ylioppilaaksi tulon kunniaksi Eurooppaan vanhanaikaisesti kotilähiömme uudesta Vuosaaren satamasta Saksaan ja Rostockista junalla Berliiniin. Saksan pääkaupunki on todellinen joukkoliikenteen esimerkki. Maanalaiset U-metrot ja maanpäälliset S-junat kattavat perusteellisesti kaupungin eri osat. Niitä täydentävät varsinkin itäpuolella laajat raitiovaunuverkostot. Kaikkialla on järkevästi eroitettu autoväylästä valkoisella viivalla oma pyöräkaista. Suomessahan jalkakäytävä jaetaan valkoisella viivalla kahden liikenteen heikoimman osapuolen eli pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden taistelukentäksi.

Kansainvälisen Ympäristöpäivän (5.6.) merkeissä sateisena sunnuntaina 7.6. Berliinin keskustassa oli käsittämättömän iso pyörämielenosoitus. Iloisia pyöräilijöitä oli tottatosiaan kymmeniä tuhansia.

Risto Larjavaara

tiistai 2. kesäkuuta 2009

LINJA-AUTOLIIKENNE SÄILYTETTÄVÄ SUOMESSA



Viime aikoina ovat ministerit ja virkamiehet alkaneet valmistella koko Suomen yksityisen linja-autoliikenteen "sosialisoimista" ja ottamista valtion holhoukseen. Ehkä seuraavaksi on tarkoitus luovuttaa se joillekin ulkomaalaisille monopoliyhtiöille kuten on jo tapahtunut Helsingin alueella. Tällaiset suunnitelmat herättävät järkevästi ajattelevissa ihmisissä huolestumista.

Yksityiset liikennöitsijät ovat hoitaneet linja-autoliikenteen Suomessa jo yli 80 vuoden ajan, 1920-luvun alusta lähtien, jolloin pysyvä aikataulunmukainen liikenne Suomessa alkoi. Valtiolla ei ole mitään järkevää syytä ryhtyä tukahduttamaan yksityistä yritteliäisyyttä, joka on talouselämän ydin ja perusta. Mielestäni linja-autoliikenne Suomessa on säilytettävä ennallaan.

Jäsenmielipide Voitto Tähtivuorelta

torstai 28. toukokuuta 2009

SENAATINTORIN SEUTU JALANKULKIJAN PARATIISIKSI



Enemmistö on innoissaan torikortteleiden liikennesuunnitelmasta. Miksi? Nykyhetkellä Helsingin kaunein ja keskeisin vanha korttelialue on ikävä paikka jalankulkijalle.
Suunnitelmissa on monia mainioita ehdotuksia:
- Kauniin Senaatintorin pohjoisreunan Hallituskadun autoliikenne on täysin turhaa ja torin tunnelman rikkovaa. Katu muutetaan torialueeksi.
- Kapea Katariinankatu muutetaan kävelykaduksi. Ratikat siirtyvät Unioninkadulle.
- Jalankulkualueita laajennetaan.
- Empire-keskustan sisäpihat saadaan houkutteleviksi jalankulkureiteiksi laadukkain pintameteriaalein ja valaistusten avulla.
- Autopaikkoja kielletään sisäpihoilta.


Aiheellista kritiikkiä on esitetty ratikkaliikenteen puuroutumisesta Unioninkadulla. Siksi Katariinankadulle on jätettävä kiskot varareitiksi. Kyllä ne kävelykadulle sopivat.
Haluan heittää sadan vuoden takaisen todellisuuden ihan realistisena mahdollisuutena eli ratikkakiskot yhteen suuntaan Pohjois-Espan jalkakäytävän reunaan. Aleksilta voisi poistaa toisen kiskoparin ja saada kadusta olennaisesti parempi kävelykatu. Kadulle voitaisiin
istuttaa puurivistöt. Jättikallis huoltotunneli on lähiaikoina valmistumassa ja kaikki tavaraliikenne pitää hoitaa Aleksin liikkeisiin sitä kautta. Näin jalkakäytäväpysäköinti saadaan loppumaan.

Risto Larjavaara

torstai 21. toukokuuta 2009

ONGELMALLINEN YHTÄLÖ



I Venäjä suunnittelee konttiliikenteen siirtämistä maanteiltä rautateille.
II Suomessa pelätään läpikulkuliikenteen loppumista.
III Paraikaa VR Cargo lomauttaa 1400 tavaraliikenteen supistumisen johdosta.
IV Suomessa arvosteltiin tiukasti ennen lamaa valtavaa rekkaliikennettä Hangosta Petsamoon eikun Hangosta Pietariin liikenneturvallisuussyistä ja teiden kulumisina.

Yhtälön yksinkertainen ekologinen ratkaisu

Tavaraliikenne on saatava enenevässä määrin raiteille ympäristösyistä. Samalla liikenneturvallisuus paranee maanteillä ja ne kuluvat vähemmän.
Rautateiden kannattavuus lisääntyy sekä Venäjällä että Suomessa.

Risto Larjavaara

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

FILLARISTIT VALTASIVAT MOOTTORITIEN



"Moottoritie on kuuma". Vaihteeksi pyöräilyn vuoden päätapahtumaa suosivat loistavat sääolosuhteet. Pyöräletka lähti lauantaina 16.5. Senaatintorilta kohti Mellunkylän Fillarifestaria. Kuvassa porukka ohittaa Itäkeskusta. Pyöräilyviikon päätapahtuma Fillarifestari oli kaksipäiväinen ja ohjelmaa riitti valtavasti.