torstai 11. kesäkuuta 2009

VALTAVA PYÖRÄMIELENOSOITUS BERLIINISSÄ







Kuvat: Sanni Luokkanen

Perheemme lähti pojan ylioppilaaksi tulon kunniaksi Eurooppaan vanhanaikaisesti kotilähiömme uudesta Vuosaaren satamasta Saksaan ja Rostockista junalla Berliiniin. Saksan pääkaupunki on todellinen joukkoliikenteen esimerkki. Maanalaiset U-metrot ja maanpäälliset S-junat kattavat perusteellisesti kaupungin eri osat. Niitä täydentävät varsinkin itäpuolella laajat raitiovaunuverkostot. Kaikkialla on järkevästi eroitettu autoväylästä valkoisella viivalla oma pyöräkaista. Suomessahan jalkakäytävä jaetaan valkoisella viivalla kahden liikenteen heikoimman osapuolen eli pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden taistelukentäksi.

Kansainvälisen Ympäristöpäivän (5.6.) merkeissä sateisena sunnuntaina 7.6. Berliinin keskustassa oli käsittämättömän iso pyörämielenosoitus. Iloisia pyöräilijöitä oli tottatosiaan kymmeniä tuhansia.

Risto Larjavaara

Ei kommentteja: