HUOM! Yhdistyksen uusi osoite: www.enemmisto.fi
Kuva: Sanni Luokkanen
Vietimme kahden viikon perheloman tänä kesänä Italiassa. Konsepti oli sama kuin aiempinakin vuosina. Parikymppiset lapsemme olivat mukana viikon ja palasivat sitten kotimaahan sosiaalisten rientojensa pariin. Vaimon kanssa jatkoimme etelässä vielä toisen viikon. Näin saatiin yhdistelmä koko perheen aikaa ja parisuhdeaikaa. Jokaiselle jotain. Suosittelen muillekin perheille.
Perheneuvonnan sijaan ajattelin
kuitenkin keskittyä liikenne- ja kaupunkisuunnittelukokemuksiin
enemmistöläisen näkökulmasta. Ensimmäiseksi viikoksi olimme
vuokranneet asunnon Firenzen vanhasta kaupungista. Koko laaja
vanhakaupunki oli virallisesti autoton. Tosin paikalliset asukkaat ja
taksit saivat ajaa sinne omilla autoillaan. Järjestely toimi aika
hyvin. Tosi kapeille kaduille ei olisi monia autoja mahtunutkaan.
Kävelijä oli kuningas, jota välillä häiritsivät lähinnä
vespailijat. Kuulemma automaattinen kameravalvonta lähetti sakot
sellaisille autoille, jotka tulivat luvatta keskustaan.
Firenzen viikon jälkeen vuokrasimme
viikoksi auton Toscanan ja Keski-Italian maaseutuun tutustumista
varten. Ei mikään kovin enemmistöläinen vaihtoehto. Mutta
tulipahan tuokin matkailun muoto nyt selvitettyä. Kyllä se työstä
käy, kun yrittää selvitä kolhuitta kiivaasta italialaisesta
liikennekulttuurista, kapeista ja kiemurtelevista vuoristoteistä ja
vielä löytää perille maaseutumajoituksiin.
Kaupunkien keskustat ja niiden liepeet
olivat yksityisautoilijalle stressaavia paikkoja. Ruuhkia,
kiellettyjä alueita ja ajosuuntia, vapaita parkkipaikkoja ei
missään. Autoilu oli kerrassaan epämukavaa. Paikallinen Enemmistö
oli ilmeisesti toiminut kaupunkisuunnittelussa tehokkaasti.
Liikenneturvallisuudessa sillä olisi kyllä yhä työsarkaa.
Nopeudet pienillä teillä olivat usein liian korkeita, varsinkaan
kun ei etukäteen tiennyt, mitä mutkan takaa tulisi vastaan. Kerran
tavallistakin kapeammalla pikkutiellä koko jonon autoja piti
peruutella kymmeniä metrejä levennystä etsiessä, kun isompi auto
tuli vastakkaisesta suunnasta.
Toinen äärilaita olivat sitten leveät
ja suorat autobaanat. Kaikki keskeiset moottoritiet olivat
maksullisia. Tämä toi tietysti toivottavaa kilpailuetuja julkiselle
liikenteelle. Suomessa autoveroista marisevat autoilijat unohtavat
helposti sen, että kaikki tiet Suomessa ovat maksuttomia, ainakin
toistaiseksi.
Moni idyllinen paikka oli sellainen,
ettei sinne kannattanut mennä autolla ollenkaan. Tällainen oli
esimerkiksi Ligurian rannikon kuuluisa viiden rantajyrkänteisiin
rakennetun pikkukaupungin kokonaisuus, Cinque Terre. Taitoimme
muutaman kilometrin matkan kaupunkien välillä ikiaikaisia jylhiä
kävelyreittejä pitkin vuorten ja meren välissä. Näkymät olivat
huikeita. Valitettavasti osa reiteistä oli yhä poikki neljä vuotta
sitten olleiden tulvien ja maanvyöryjen jäljiltä. Ilmeisesti rahaa
moottoriteiden ylläpitoon oli enemmän kuin kävelyreittien. Harmi.
Turisti-info jakoi yhä harhaanjohtavia vanhoja esitteitä
innokkaille patikoitsijoille.
Italia oli enemmistöläisestä
näkökulmasta yhdistelmä hyvää ja huonoa. Oma kokemus
autottomuuden mukavuudesta vahvistui. Minua auto ei tee vapaaksi vaan
autottomuus eli kävely, pyöräily ja julkinen liikenne. Italia oli
upea maa mutta autoja siellä oli häkellyttävän paljon. Välillä
tuntui kuin jokainen suosittujen paikkojen lähellä oleva
tienpiennar ja pusikko olisi käytetty parkkeerauspaikaksi. Mamma
Mia! Oli helpottavaa palauttaa vuokra-auto kolhuitta viikon jälkeen
ja palata taas autottomaan arkeen.
Tuomas Mänttäri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti