sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Meno kuin vanhassa Leningradissa!


Kyllä Suomella on pitkä matka sivistysmaaksi. Ainakin, jos sitä mitataan liikennekulttuurilla.

Olin 30.tammikuuta iltapäiväruuhkassa Mannerheimintiellä. Liikenne mateli nykäyksittäin muutamia metrejä kerrallaan.

Maalta päin vähän ennen Topeliuksenkadun risteystä, tarkkaan sanoen Mannerheimintie 126:n kohdalla, on suojatie ilman valo-ohjausta. Jouduin pysähtymään sen eteen. Minuutin sisällä toistakymmentä pikkuautoa ajoi viereistä oikeanpuoleista kaistaa ohitseni yli suojatien - pysähtymättä. Taisi joukossa olla pari bussiakin.

Uskaltaako täällä enää pysähtyä suojatien eteen, kun suhtautuminen on näin piittaamatonta? Sillähän aiheuttaa varsinaisen vaaran jalankulkijoille, jotka luottavat siihen, että suojatien edessä seisovaa autoa ei näin ohiteta. Inssiajossakin tällaisesta perusvirheestä sai armotta reput.

Moista menoa en ole nähnyt kuin aikoinaan vanhassa Leningradissa.

Mitä muuten bussikaistalla tekivät ne pikkuautot? Samaa kaistaa ne huristelivat vielä Eduskuntatalon kohdallakin, josta käännyin Elielin parkkiin päin.


Otto Favén

1 kommentti:

Myrskyluoto kirjoitti...

Hei oikeasti, jos haluatte että joku lukee tätä blogia, niin ilmoittakaa se nyt ihmeessä Blogilistalle! Blogilistalla ovat nykyään Kaikki.

www.blogilista.fi

Siellä blogin päivitykset näkyvät automaattisesti omassa suosikkilistassa, eikä tarvitse tulla varta vasten tänne katsomaan, että onko jotain uutta kirjoitettu. Olisi varmaan myös suotavaa, että näillä kommenttipalstoilla käytäisiin jotain keskustelua. Nyt ei niin ole, koska tätä blogia ei ilmeisesti kukaan lue, koska kukaan ei tästä tiedä.