VIHONVIIMEINEN VIRON VILLAROINTI
Enemmistö-lehden palstoilla olen kertonut Viron ”villariretkistä” (1/2000 Peipsijärvelle, 1/03 suuret saaret ja 1/04 Tarto-Vöry-Otepää-Viljandi) .
Viime kesänä tein retken Suomenlahden rannikkoa pitkin Tallinnasta Sillamäkeen. Maan paras pyörätie löytyy heti mentäessä rantaviivaa pitkin Piritttaan. Laaja Lahemaa rahvis park eli valtava kansallispuisto oli kymmenien kilometrien matkalta suurta iloa silmille. En muista Suomesta löytäneeni yhtä hyvinvoipia metsiä. Viinistusta löytyi mukava hotelli ja viini maistui Suomenlahtea ihaillessa. Samaan aikaan saattoi nähdä satojakin joutsenia. Helteisinä heinäkuun päivinä tuli vastaan vain muutamia pyörämatkailijoita. Sitä yllättävämpää oli uidessani Vihulassa kauniissa järvessä kuulla lähestyvän ilmiön ääniä. Hetkessä ohitti vajaan 50 pyöräilijän letka sellaisella vauhdilla, että järven viehättävyys kyllä jäi näkemättä. Viimeisen pyörän tarakalla hulmusi iso Suomen lippu.
Ontikasta alkoi korkea rannikko. Korkeimmillaan äkkijyrkät rantatörmät ovat yli 50 metriä korkeita. Päätepisteeni Sillamäen kaupungin keskusta on Virossa ainutlaatuinen näyte 1950-luvun ns. stalinistisesta arkkitehtuurista. Koristeellisessa mahtipontisuudessaan se on huomattavasti kauniimpaa kuin seuraavien vuosikymmenien elementtityyli.
Kuuden tunnin autolauttamatka Kotkaan ohitti Suursaaren. Korkein kohta on kerrassaan 176 metriä tässä 11 km. pitkässä saaressa. Lokakuun loppupuolella tämä laivayhteys lopetettiin. Tuleekohan uutta yrittäjää? Minulle tämä Helsinki-Tallinna-Sillamäe-Kotka-Hki oli antoisa matka. Viro on nyt nähty pyörän satulasta laidasta laitaan. Parasta ovat rannikot ja suuret saaret sekä jättijärvi Peipsi. Pyöräteitä ei vielä ole nimeksikään. Toivottavasti autojen ylivalta liikennesuunnittelussa rauhoittuu alkuinnostuksen jälkeen.
Risto Larjavaara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti