torstai 18. lokakuuta 2007

ALKAAKO KAUPUNKISUUNNITTELUSSA VIHDOINKIN UUSI VAIHE?

Suurella mieltymyksellä luin Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäen haastattelun Hesarissa (14.10.). Hän visioi tulevasta Marja-Vantaasta pyöräilykaupunkia: "Siitä tulee ensimmäinen asuinalue, jossa kaupunkisuunnittelu lähtee liikkeelle polkupyöräilyn ehdoilla."
Peltomäen mukaan laadukkaat pyörätiet ovat tärkeitä. Tuleville juna-asemille tullaan varaamaan hyvät säilytyspaikat pyörille. Kevyen liikenteen suosimisen toivotaan näkyvän vähentyvänä autoiluna ja parempana kansanterveytenä.

Pääkaupunkiseudulla on edessä valtavia rakennuskohteita. Tällaisia ovat muun muassa Jätkäsaaren ja Kalasataman uudet asuinalueet, Keski-Pasila, Sipoon alueiden mahdollinen liittäminen Helsinkiin ja joskus Malmin lentokenttäkin. Näissä on todella otettava jo suunnitteluvaiheessa huomioon pyöräilyn edellytysten parantaminen. Samoin uusille länsimetron asemille on saatava katetut pyöräparkit, joissa on kameravalvonta. Nykyään suuri osa lähipyöräilystä metro- ja juna-asemille jää tekemättä varkauksien ja ilkivallan takia.

Risto Larjavaara

Ei kommentteja: