torstai 3. maaliskuuta 2016

TAllinnasta TArttoon TAsan kahdessa tunnissa kympillä

 
yle.fi (3.3.2016) 

Tulipa taasen seikkailtua naapurimaassamme. Nyt junalla. Ja totta tosiaan , Virossa on tehty aimoharppaukset raideliikenteen palauttamiseksi nykyaikaan. Junamatka TAllinnasta TArttoon on samanpituinen kuin pääkaupungistamme TAmpereelle. Hinta on vain noin kymmenen euroa ja maksaminen käy kätevästi junassa konduktöörille, joka samantien antaa vielä rutkan eläkeläisalennuksen kympistäkin. Nuo modernit Flirtit kulkevat melkein koko matkan 120 kilometrin maksimikattonopeudella. Flirtistä on tullut todella suosittu perusrunko ympäri Eurooppaa (mm. Suomessa) ja jopa muuallakin. Sveitsiläisen Stadler Railin Flirtejä liikkuu Algeriassa ja jopa Yhdysvaltojen Dallasiin niitä on tulossa. Virossa käytettävät sähkö- ja dieselkäyttöiset Flirtit on tehty lisenssillä Puolassa.

Takaisin tulin Tartosta pääkaupunkiin linjurilla. Matka-aika piteni lähes kahteen ja puoleen tuntiin. Juna voitti joka suhteessa. Vaunut ovat modernin mukavia tilavine istuimineen, vessat siistejä ja kulku tärinätöntä. Valtionyhtiö Elron vastaa kaikesta henkilöliikenteestä. EU:n rahastoista on saatu ratkaisevaa tukea ratojen ja ratapihojen uusimiseen. Sähköjunista EU maksoi 80 prosenttia, mutta dieseljunat Viro maksoi itse. Satsaus on kannattanut, sillä matkustajamäärät ovat nousseet huimasti.

Ainoa moite junamatkassani oli se, että välillä kuljettaja joutui viheltämään eli soittamaan "torvea". Tasoristeyksissä vanhat ehkä huonokuuloiset mummot menivät radan yli entiseen malliin, jolloin junia kulki harvemmin ja ne olivat paljon kolisevampia ja hitaampia. Vanhat papat ovat jo aikoja sitten kuolleet virvoittaviin juomiin!


     Risto "rata" Larjavaara

Ei kommentteja: