keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Suomalaisella ratikalla Saksaan

http://www.transtech.fi/image.php?blob_id=668 (17.9.2014)

Johan on aikoihin eletty! Berliinissä on 23-26.9 maailman suurimmat kiskoliikenteen messut. Sinne lähti Otanmäen Transtechin uusi upea ratikka, joIta on jo nähty Helsingin liikenteessä.

Ensi vuoden lopussa niitä alkaa tulla pääkaupunkiin kolmen viikon välein kuin "makkaroita makkaratehtaasta", kuten HKL:n kehittämispäällikkö Ollipekka Heikkilä luonnehtii Hesarissa 16.9. Helsinki on tilannut niitä yhteensä 40 kappaletta.

Berliinin messuille lähtenyt mallikappale on väritykseltääm poikkeava eli valkoista ja kultaa. Aikoinaan Helsingissä tehtiin emämöhläys, kun ratikoita alettiin maalata ikävän harmaan ja oranssin sekamelskaksi.. Onneksi virhe tajuttiin ja palattiin perinteisiin keltaisen ja vihreän väreihin. Suuren kunnian väritaistelun voittamisessa kuuluu Enemmistön perustaja-aktiiville ja pitkäaikaiselle kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenelle Lauri "Lasse" Nordbergille.

Olisi se upeaa, jos suomalaisille ratikoille löytyisi maailmanmarkkinat. Monissa maanosissa on nimittäin parhaillaan tapahtumassa raitioliikenteen uudelleen tuleminen.

Ei kommentteja: