sunnuntai 30. joulukuuta 2012

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013


Viereisestä tilastosta näkyy, että olemme kirjoittaneet keskimäärin neljä blogia kuukaudessa eli viikoittain. Kävijämäärät ovat pysyneet tuhansissa kuukausittain. Vinkkaa tutuillesi sivuistamme. Näin saamme iloa nousevista tilastoista.

Liikennepoliittinen Yhdistys Enemmistö r.y. lähestyy vuosi vuodelta kunnioitettavaa 50 vuoden ikää. Se perustettiin vuonna 1968. Jatkamme sinnikkäästi ja innokkaasti asiaamme inhimillisemmän liikennepolitiikan ja kaupunkisuunnittelun puolesta.

   Johtokunta

Ei kommentteja: