perjantai 22. lokakuuta 2010

Harventuneille taajamille yhä enemmän autoja



Kun ihmistiheys pienenee niin autot lisääntyvät. Joukkoliikenne on aseeton ilmiön edessä. Onko Enemmistö ry:n taistelu kahden auton talouksia vastaan jo hävitty.


"Pallukka"-Vanhasen vaikutustako, että Nurmijärvellä on autojen määrä lisääntynyt viidessä vuodessa peräti lähes 4000 :lla. Helsinkiin suuntaa kehyskunnista nyt yli 43 000 autoa. Kehyskuntien autojen määrä on kasvanut viidessä vuodessa 22 % eli 37 000 autolla.

HS:n yleisön osastossa valitettiin siitä, kun Nurmijärvellä ei ole edes yritetty bussiliikennettä puhumattakaan liittymisestä seutuliikenteeseen. Joukkoliikenteen kannalta ainoa vastalääke on liityntäpysäköinnin lisäys.

Yhdyskuntasuunnittelu on pettänyt pahan kerran, mutta on ihmisissäkin vikaa. Asemien seudut ovat unohtuneet asuntorakentamisesta, mutta niiden lähelläkään asuvat eivät junaa käytä vaan menevät autolla. Siksi junavuorojakin vähennetään. Enemmistön syys- ja kevätkokoukset ovat ottaneet yhdyskuntarakenteen teemakseen.

Kehyskunta-autoilija on 30 – 40-vuotias mies, joka tekee yli puolet kaikista matkoistaan henkilöautolla. Hän ajaa 30 – 40 km päivässä. Pahaa tässä ei ole ainoastaan tuhlaus vaan myös vanhuusikä. Piankin tämä sankariautoilija pitää käydä hoitamassa kotonaan. Tiekin on korven yksinäisyyteen aurattava.

Olisi helppo sanoa, että ajelkoon siellä kehyskunnissa miten haluavat, mutta kun suuri osa autoista tulee vähintään joka arkipäivä Helsingin keskustaan ja vie ilmanlaadun välttäväksi ja joissakin paikoissa jatkuvasti huonoksi.Onneksi jokainen rata aiheuttaa vähitellen sen, että sen varteen ilmestyy asutusta ja asemille kävellään. Metsään/puistoon tehty Myyrmäen -Martinlaakson rata on maksanut itsensä jo kuuteen kertaan.


Matti Kosola DI

Ei kommentteja: