lauantai 7. maaliskuuta 2015

Totuuden Henki, johda sinä meitä

 Yhdistyksen uusi osoite: http://enemmisto.fi/
 
Enemmistö ry:llä ei ole minkäänlaista mediavaltaa eikä tietysti taloudellistakaan valtaa. Me emme saa emmekä pyydä yhteiskunnalta minkäänlaisia tukia. Ymmärrettävästi me yritämme kuitenkin  vaikuttaa yleisin mielipideilmastoihin mm. kirjoittelemalla lehtien yleisönosastoihin.
 
Muistan 1990-luvulta johtokunnan erään ponnekkaan illanistumisen, jolloin kaikkien piti kirjoittaa vähintään kaksi juttua. 
 
Alla on kaksi esimerkkiä parin viikon ajalta, jolloin johtokuntamme jäsenet ovat saaneet julki otsikon mukaisesti Totuuksia joukkoliikenteestä jalankulkuun sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla.
 
Helsigin Sanomat 21.2.2015 

Joukkoliikenne helpottaa liikkumista

Marko Toivanen käänsi selvät asiat nurin niskoin mielipidekirjoituksessaan "Joukkoliikenne edustaa mennyttä aikaa" (HS 17. 2.). Joukkoliikenne on kansan- ja ekotalouden avainasia.
   Raideliikenne on tehokas ja nopea. Siihen verrattuna oma auto on kallis, ja sujuva ajokin perustuu siihen, että enemmistö käyttää joukkoliikennettä. Huolto-, ammatti- ja inva-ajot kuormittavat teitä ihan kylliksi.
   Tiivis kaupunkirakenne tukee liikkumista jalan ja pyörällä. Yksilön on Suomessa varmaan aika ottaa enemmän ekologista vastuuta asumisesta ja liikkumisesta.

Matti Kosola
diplomi-insinööri, Helsinki


Vuosaari-lehti 4.3.2015 


















P.S. Columbus on Vuosaaren suurin ostoskeskus.
(Huomaa nerokas otsikko   Columbus = merenkulku)

Yhdistyksen uusi osoite: http://enemmisto.fi/

Ei kommentteja: