tiistai 19. marraskuuta 2013

NAUTINNOLLISTA LUMETONTA MARRASKUUTA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA


Viime vuonna valtavat lumimassat iskivät Hesaan marraskuun viimeisenä päivänä. Mitä siitä seurasi? Toki valkoisuus on pimeimpänä vuodenaikana hienoa, mutta koko kaupunki muuttuu nopeasti villiksi länneksi. Lumikasojen takia autoilijat ottavat ylivallan ja lykkäävät peltilehmänsä jalkakäytäville ja ties minne. Lappuliisat ymmärtävät liiankin kiltisti tilanteen ja niin osittain minäkin.Toki autoilijoille tilanne on hankala. Tutut lailliset paikat häviävät lumikinosten alle. Ratikkaliikenteelle koettavat rasittavat kuukaudet. Tuhannet matkustajat myöhästyvät töistä, hammaslääkäristä, luennoilta ja ties mistä yhden kiskoille pysäköidyn ruudinkeksijän neronleimauksen seurauksena. Nykyään pohditaan ankarasti 500 euron sakkoa moisesta ajattelemattomuudesta. Hankalaksi asian tekee se, että sitä varten pitää rakentaa lainmuutos.

Tähän asti marraskuu on ollut poikkeuksellisen ihana. On voinut tehdä pyöräretkiä ja patkkareissuja ja nähdä kirkkaina auringonpaisteisina päivinä lehdettömyyden ansiosta aivan uudesta näkökulmasta eri kaupunginosia yksityiskohtineen.

Carpe diem! Nauttikaamme jalankulkijat ja pyöräilijät tästä hetkestä!

   Risto Larjavaara

Ei kommentteja: