lauantai 10. marraskuuta 2012

LIIKENNERAPORTTI PJONGJANGISTA


Liikenne on ruuhkatonta, sillä yksityisautojen määrää on rajoitettu eli Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistön Suomen pääkaupunkiseudulla ajamat tavoitteet on toteutettu Pjongjangissa. Bussin kuljettajien ajotyyli oli valitettavan ylimielinen, sillä tien tai kadun poikki kulkeville jalankulkijoille annettiin äänimerkkejä eikä bussin vauhtia juuri hidastettu. Niinpä kuljetukset eri tapahtumapaikoille sujuivat vauhdikkaasti.

Liikennettä kätevästi ohjaavat liikennepoliisit ovat yleensä nuoria naisia univormussa. Liikennevaloja tarvitaan vain muutamiin risteyksiin, joissa on vilkas liikenne. Autokanta vaikutti osittain uudehkolta. Pohjois-Koreassa valmistetaan Etelä-Korean yhteisyrityksessä autoa Pyongwha - Rauha. Maassa valmistetaan myös moottoripyöriä, pikkubusseja, kuorma-autoja ja traktoreita.

Julkisessa liikenteessä on busseja, raitiotievaunuja, johdinautoja, metro ja takseja. Ajoittain vaikutti siltä, ettei julkisia kulkuneuvoja ollut riittävästi ruuhka-aikaan töiden alkaessa tai päättyessä liikenteessä, sillä ne näyttivät hyvin täysiltä ja pysäkeillä oli pitkiä jonoja. Keskustassa on jalankulkijoille ja pyöräilijöille alikulkuja. Ne ovat huonosti tai ei ollenkaan valaistuja, joka oli minulle huonojalkaiselle hankalaa. Liikenteessä näkyi runsaasti moottoripyöriä, mopedeja, polkupyöriä ja tavaran kuljetuksessa kolmipyöräisiä polkupyöriä. Polkupyöräilijät eivät juuri käyttäneet kypärää. Tavaraa kuljetetaan myös rautateitse ja vesitse.

Hannu Kautto vieraili keväällä 2012 Pohjois-Koreassa.

Ei kommentteja: