sunnuntai 12. joulukuuta 2010

RAUTAA RATIKKARAITEILLE


Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y. vaatii tiukanrautaisen ratkaisun niille röyhkeän piittaamattomille yksityisautoilijoille, jotka vähät välittävät tuhansien ihmisten myöhästymisistä työpaikoilleen, lääkärikäynneilleen, luennoilleen jne.  Hesarissa oli 11.12  kuvaus näistä superitsekkäistä:
   Jotkut jättävät auton kiskoille, laittavat hätävilkut päälle ja menevät kauppaan ja sanovat tullessaan, että sori. Moni kuljettaja on ihan aggressivinen, kun olemme siirtämässä autoa. He kysyvät, mitä väärää minä muka olen tehnyt.   Samaisessa Hesarin jutussa kerrotaan, miten puolen tunnin jumiutumisen jälkeen laitetaan pieni mittanauha ja ohjeen sisältävä muovipussi itsekkyysautoilijan tuulilasiin.  Huhhuhh!!. Nyt pitäisi ennen menneen talven lumia saada äkkipikaisesti rengaslukkolaki voimaan. Sillä lailla siirrettäisiin auto syrjään ja vähintään 1000 euron maksu myöhästyneistä hammaslääkärimaksuista ja erilaisista ansiomenetyksistä joukkoliikenteen käyttäjille.
   Ja sitten kuvan pääasiaan.  Enemmistö ry vaatii välittömästi hankittavaksi panssariratikan  panssarijunan esimerkin mukaisesti .Se jyräisi vaivattomasti heppoiset peltikärryt pois raiteilta. Sen verran Enemmistö ry voi joustaa tiukoista  vaatimuksistaan, että panssariratikan aura voitaisiin kuorruttaa kovalla kumilla.

     Risto "jyrä" Larjavaara
     toistaiseksi vielä   Enemmistön pj.

Ei kommentteja: