sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

ENEMMISTÖ TOIVOO MERIMAISEMIA


Tätä ei Helsingin Sanomat julkaissut. Laitetaan sitten tähän blogiin!

40 vuotta tänä vuonna täyttävä Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y. uskaltaa toivoa, että julkaisisitte juhlavuoden kunniaksi seuraavan juttumme yhdistyksen nimissä. Emme ole tällä vuosituhannella yrittäneetkään lähettää Enemmistön nimellä mielipiteitä yleisönosastoihin. Siis:

ENEMMISTÖ TOIVOO MERIMAISEMIA


Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistö r.y. iloitsee raideliikenteen kehitysnäkymistä pääkaupunkiseudulla. Kehärata lentokentän kautta on mainio asia kuten länsimetrokin. Mutta länsimetrossa on yksi harmittava mutta!

Itämetron upeutta korostaa Kulosaaren ja Vuosaaren metrosillat. Länsiväylää tultaessa autoilijat saavat vastaavasti nauttia upeista merimaisemista kaikkina vuodenaikoina. Länsimetro on päätetty upottaa kokonaan maan ja meren alle. Siis Matinkylästä Sörnaisiin asti olet tunnelissa. Jos sittenkin päättäjät pystyisivät tajuamaan, että länsimetron imagoarvo nousisi merkittävästi, jos Lauttasaaresta tultaessa junat kulkisivat pintametrona Länsiväylän vieressä ja sukeltaisivat ennen Keilaniemeä tunneliin. Kaavassa ei pitäisi olla ongelmia ja kustannuksissa tuskin suuria eroja tulisi olemaan?

Toivottavasti tulevista metroasemista järjestetään kunnianhimoiset arkkitehtuurikilpailut. Ainakin Koivusaaren asema voisi olla luonnonvaloa suosiva. Esimerkiksi idässä Puotilan maanalaiseen asemaan tulee viistokattoikkunoista luonnollinen valo.

Enemmistö r.y. 1968-2008

1 kommentti:

xulfus kirjoitti...

Mutta jos länsimetro tehdään pikaraitiotienä tyyliin TramWest, niin maisemista saavat nauttia kaikki - ja ilman liityntäliikenteen haisulibusseja ;)