sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

ENEMMISTÖ RIEMUITSEE


Enemmistöhän tunnetusti pitää raideliikenteestä. Nyt hallituksen listaukset lähivuosille ovat todella ilahduttavia.

Länsimetrosta on jahkailtu vuosikymmeniä. Erityisesti viime viikkoina taasen kerran metron vastustajat villiintyivät. Nyt varmistuu, että valtio tukee länsimetroa vastuullisesti 215 miljoonalla eurolla. Lisäksi se sitoutuu kuluvan vuoden maarakkennusindeksin mukaiseen kustannusten nousuun. Kannattaa muistaa, että alkukustannusten jälkeen metro on tehokkaasti käytössä vuosikymmenestä toiseen. Hallitus lupaili noin vaan 500 miljoonaa monen kyseenalaistamalle innovaatioyliopistolle, jos yksityiset markkinat keräävät sille 200 miljoonaa euroa. Rahaa siis tuntuu löytyvän helpostikin riippuen kohteesta.

Vantaan kehärataa lentokentän kautta päästään rakentamaan jo ensi vuonna!

Seinäjoen ja Vaasan rataväli sähköistetään!
Rovaniemi-Kemijärvi sähköistetään!
Pohjanmaan radalla 100 kilometrin matka välillä Kokkola-Ylivieska
muutetaan kaksiraiteiseksi!

Suomessa on vihdoinkin havahduttu EU:n asettamiin ilmastopoliittisiin tavoitteisiin.

Ei kommentteja: